2. Lainsäädäntö ja velvoitteet

Vaiheen esittely

Tässä vaiheessa kuvataan tiedon jakamiseen ja tiedonhallintaan liittyviä keskeisimpiä Suomen lainsäädännön ja EU:n velvoitteita. Tiedon avaamiseen voi kuitenkin liittyä myös muuta lainsäädäntöä kuin alla on listattu ja siksi tiedon jakamista harkitsevan organisaation tulee perehtyä lainsäädäntöön tarkemmin.

Tiedon jakamista suunnitellessa on tärkeää tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa erilaiset sääntelystä aiheutuvat rajoitukset ja velvoitteet, sillä ne vaikuttavat tiedon jakamisen toteuttamiseen ja teknisten ratkaisujen valintaan. Rajoitusten ja velvoitteiden kartoittamiseen kannattaa ottaa mukaan oman organisaation juridiset asiantuntijat sekä tietosuojavastaava

Suomen keskeinen lainsäädäntö

Tässä osiossa kuvataan tiiviisti keskeistä julkisen hallinnon tiedon jakamiseen liittyvää lainsäädäntöä Suomessa.

Suomen perustuslaki ja julkisuuslaki

Suomen perustuslain (731/1999) 12 §:ssä todetaan, että “Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.”

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetulla lailla (621/1999, julkisuuslaki) pannaan toimeen perustuslain 12 §:ssä säädettyä periaatetta viranomaisten hallussa olevien asiakirjojen ja tietojen julkisuudesta. Julkisuuslaissa säädetään myös siitä, mitkä asiakirjat voivat millä perusteilla olla salassa pidettäviä. Salassapitoa ja julkisuutta koskevaa sääntelyä voi kuitenkin olla myös tiettyä toimialaa koskevassa erityislainsäädännössä.

Viranomaiset, joihin julkisuuslakia sovelletaan, on määritelty julkisuuslain 4 §:ssä, jonka mukaan viranomaisiksi katsotaan

  • valtion hallintoviranomaiset sekä muut valtion virastot ja laitokset sekä valtion liikelaitokset
  • eduskunnan virastot ja laitokset
  • tuomioistuimet ja muut lainkäyttöelimet
  • kunnalliset viranomaiset sekä hyvinvointialueen ja hyvinvointiyhtymän viranomaiset
  • itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset kuten Kansaneläkelaitos ja Suomen Pankki
  • lain tai asetuksen tai viranomaisen päätöksen perusteella tiettyä tehtävää itsenäisesti hoitamaan asetetut lautakunnat, neuvottelukunnat, komiteat, ja niin edelleen.

Luettelo ei ole tyhjentävä, koska julkisuuslaki voi tulla myös sovellettavaksi erityislainsäädännön kautta. Esimerkiksi yliopistolain (559/2009) 30 §:n 2 momentin mukaan julkisuuslakia sovelletaan myös yliopiston sekä ylioppilaskunnan toimintaan.

Julkisuuslaki koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa.

Julkisuuslaki koskee viranomaisen laatimia tai sille annettuja asiakirjoja. Asiakirjalla tarkoitetaan julkisuuslain 5 §:n mukaan paitsi perinteisiä, paperilla olevia asiakirjoja, myös sähköisessä muodossa olevia tietoja, tietoaineistoja ja viestejä.

Kun asiakirjaa pyydetään viranomaiselta, on viranomaisen lähtökohtaisesti luovutettava asiakirja tai päätettävä, että asiakirjaa ei luovuteta, viivytyksettä ja mahdollisimman pian. Asia olisi ratkaistava viimeistään kahden viikon kuluessa pyynnöstä, ellei kyseessä ole poikkeuksellinen tapaus, jolloin asia on ratkaistava kuukauden kuluessa. Jos viranomainen päättää olla luovuttamatta asiakirjaa, on tästä tehtävä kirjallinen ja valituskelpoinen päätös.

Jos asiakirja ei ole kokonaan salassa pidettävä, voi se silti olla mahdollista luovuttaa esimerkiksi niin, että salassa pidettävät tiedot on poistettu tai peitetty.

Julkisuuslaissa säädetään myös erilaisista viranomaisten tiedottamiseen ja tiedon luovuttamiseen kohdistuvista edellytyksistä ja velvollisuuksista sekä asiakirjan antamistavoista. Viranomaisella on velvollisuus avustaa tiedon pyytäjiä tiedon etsinnässä, esimerkiksi halutun asiakirjan yksilöimisessä. Lisäksi viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja sekä tietoaineistoja palveluistaan, ratkaisukäytännöstään sekä yhteiskuntaoloista ja niiden kehityksestä toimialallaan.

Tutustu tarkemmin:

Tiedonhallintalaki

Laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (906/2019, tiedonhallintalaki) sekä siihen liittyvät lait tulivat voimaan 1.1.2020. Laki edistää tiedonhallinnan yhdenmukaistamista, tietoturvallisuutta ja digitalisointia viranomaistoiminnassa.

Tiedonhallintalaissa tiedonhallinnan organisoinnin tarkoitus on

  • varmistaa viranomaisten tietoaineistojen yhdenmukainen ja laadukas hallinta sekä tietoturvallinen käsittely julkisuusperiaatteen toteuttamiseksi;
  • mahdollistaa viranomaisten tietoaineistojen turvallinen ja tehokas hyödyntäminen, jotta viranomainen voi hoitaa tehtävänsä ja tarjota palvelunsa hallinnon asiakkaille hyvää hallintoa noudattaen tuloksellisesti ja laadukkaasti;
  • edistää tietojärjestelmien ja tietovarantojen yhteentoimivuutta.
     

Lain täytäntöönpano on kaikkien viranomaisten tehtävä, jota ohjataan ja tuetaan suunnitelmallisesti. Joitain toimijoita tiedonhallintalaki koskee osin, ks. 3 § lain soveltamisala ja sen rajoitukset. Tiedonhallintalain soveltamisalassa ovat:

  • viranomaiset ja niihin rinnastuvat valtion hallintoviranomaiset
  • tuomioistuimet ja valitusasioiden lautakunnat (eräiltä osin)
  • valtion liikelaitokset
  • kunnalliset viranomaiset (pääosin)
  • eduskunnan virastot (pääosin)
  • tasavallan presidentin kanslia (pääosin)
  • itsenäiset julkisoikeudelliset laitokset (pääosin)
  • yliopistot (pääosin)
  • ammattikorkeakoulut (pääosin)
  • julkista hallintotehtävää hoitavat (eräiltä osin)

Laissa julkisen hallinnon tiedonhallinnasta säädetään julkisuusperiaatteen ja hyvän hallinnon vaatimusten toteuttamisesta viranomaisten tiedonhallinnassa. Laki sisältää koko julkista hallintoa koskevat säännökset 

  • tiedonhallinnan järjestämisestä ja kuvaamisesta,
  • tietovarantojen yhteentoimivuudesta,
  • tietojärjestelmien yhteentoimivuuden toteuttamisesta,
  • teknisten ohjelmointirajapintojen ja katseluyhteyksien toteuttamisesta sekä
  • tietoturvallisuuden toteuttamisesta.

Voit lukea lisää tiedonhallinnan organisoinnista toimintamallin vaiheesta 3.

Lain säännöksiä on tarkennettu asetuksilla, jotka koskevat turvallisuusluokiteltavia asiakirjoja (Valtioneuvoston asetus asiakirjojen turvallisuusluokittelusta valtionhallinnossa 1101/2019), tiedonhallintalautakunnan toimintaa (Valtioneuvoston asetus julkisen hallinnon tiedonhallintalautakunnasta 1338/2019) sekä valtion viranomaisia koskevaa tiedonhallinnan muutosten lausuntomenettelyä (Valtioneuvoston asetus lausuntomenettelystä tiedonhallinnan muutosta koskevissa asioissa 1301/2019).

Lain nojalla valtiovarainministeriön yhteyteen on perustettu Julkisen hallinnon tiedonhallintalautakunta arvioimaan ja ohjaamaan valtion ja kuntien viranomaisten tiedonhallinnan toteuttamista.

Tutustu tarkemmin:

Lähde: Valtiovarainministeriö, tiedonhallintalaki

Yleinen tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki

Merkittävin tietojen jakamista rajoittava tekijä on henkilötietojen suoja. Henkilötietojen käsittelyä ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön kulmakivi on Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus, eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta. Huomaa, että yleinen tietosuoja-asetus on laaja ja merkittävä kokonaisuus, jota ei ole tässä yhteydessä mahdollista esitellä tyhjentävästi. 

Yleistä tietosuoja-asetusta on täydennetty kansallisesti tietosuojalailla (1050/2018), jossa on muun muassa määritelty tietosuojavaltuutetun tehtävät ja toimivalta, sekä säädetty tarkemmin tietyistä erityistilanteista, kuten henkilötietojen käsittelystä journalistisiin, taiteellisiin tai tieteellisiin tarkoituksiin, sekä henkilötunnuksen käsittelystä.

Yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetaan yrityksille ja organisaatioille henkilötietojen keräämistä, säilytystä ja hallinnointia koskevat tarkat vaatimukset. Vaatimuksia sovelletaan sekä eurooppalaisiin organisaatioihin, jotka käsittelevät ihmisten henkilötietoja EU:ssa, että EU:n ulkopuolisiin organisaatioihin, joiden suorittama tietojen käsittely kohdistuu EU:n alueella asuviin ihmisiin.

Henkilötiedot ovat tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan luonnolliseen henkilöön liittyviä tietoja, joita voivat olla esimerkiksi nimi, henkilötunnus, osoite, IP-osoite, passin numero tai tulotiedot. Tietoaineistoja ja dataa voi olla kuitenkin mahdollista anonymisoida esimerkiksi teknisillä toimenpiteillä niin, että se ei enää sisällä yksilöiviä henkilötietoja.

Tietosuoja-asetus edellyttää, että henkilötietoja käsitellään lainmukaisesti, asianmukaisesti ja läpinäkyvästi. Henkilötietojen on oltava täsmällisiä ja tarvittaessa myös ajantasaisia. Tietosuoja-asetuksessa säädetään myös rekisteröidyn oikeudesta vaatia häntä koskevien virheellisten tai epätarkkojen henkilötietojen oikaisemista.

Tietosuoja-asetuksen mukaan henkilötietojen käsittely edellyttää aina laista löytyvää käsittelyperustetta. Henkilötietoja saa kerätä vain tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten. Henkilötietojen käsittely voi olla mahdollista määritetyn käyttötarkoituksen ohella myös sellaiseen käyttötarkoitukseen, joka katsotaan yhteensopivaksi alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. Käsittelyn on oltava lainmukaista myös muiden tietosuojasäännösten näkökulmasta; yhteensopiva käyttötarkoitus ei oikeuta rekisterinpitäjää poikkeamaan muista tietosuojasäännöksistä. Voit lukea lisää henkilötietojen käsittelyn käyttötarkoitussidonnaisuudesta Tietosuojavaltuutetun toimiston sivuilta.

Tietoja käsittelevän on huolehdittava siitä, että käsitelläkseen henkilötietoja se täyttää jonkin tietosuoja-asetuksessa määritellyistä perusteista, joita ovat:

  • rekisteröidyn suostumus,
  • sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena tai jota edeltävät henkilötietojen käsittelytoimet on tehty rekisteröidyn pyynnöstä,
  • lakisääteisen velvoitteen täyttäminen,
  • henkilön elintärkeiden etujen suojaaminen,
  • julkisen vallan käyttäminen tai yleisen edun mukaisen tehtävän suorittaminen, tai
  • rekisterinpitäjän oikeutettu etu.

Henkilötietojen käsittelystä säädetään kansallisella lailla, jolla määritellään miten ja mihin tarkoitukseen mitäkin tietoja voidaan käsitellä. Tähän ohjaa myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytäntö. Huomaa, että henkilötietojen käsittelyyn oikeuttava sääntely voi olla myös osana jotain muuta lakia eikä välttämättä omana lakinaan. Kansallista erityislainsäädäntöä onkin säädetty paljon tietosuoja-asetuksen voimaantulon johdosta.

Henkilötietoja on käsiteltävä tavalla, joka on riittävän turvallinen ja suojattu. Erilaisin toimenpitein tulisi huolehtia, että tietoja ei päästä käyttämään luvattomasti tai lainvastaisesti, ja että tietoja ei vahingossa hävitetä tai kadoteta. Voit lukea lisää toimenpiteistä tietosuoja-asetuksesta. Toimenpiteiden osalta tietosuojaa ja tietoturvaa koskeva sääntely lähestyvät toisiaan.

Yleinen tietosuoja-asetus velvoittaa henkilötietoja laajamittaisesti käsitteleviä organisaatioita nimeämään tietosuojavastaavan (julkisessa hallinnossa pakollinen), jonka tehtävänä on neuvoa erilaisissa tietosuojaan liittyvissä kysymyksissä sekä valvoa henkilötietojen käsittelyä. Tietosuojavastaavan nimeämisestä ja tehtävistä löydät lisää tietoa Tietosuojavaltuutetun toimiston sivuilta.

Tutustu tarkemmin:

Datanhallinta-asetus (DGA)

Datanhallinta-asetus 2022/868 (Data Governance Act, DGA) on EU:n antama säädös, jonka tavoitteena on esimerkiksi lisätä viranomaisten hallussa olevan datan saatavuutta, yhteentoimivuutta ja uudelleenkäytettävyyttä sekä luoda yhteiset puitteet viranomaisdatan liikkuvuudelle EU:n alueella.

Datanhallinta-asetus koskee julkisen sektorin elimiä, joilla on hallussaan asetuksen piiriin kuuluvaa dataa. Asetus ei kuitenkaan koske viranomaisten välistä tietojenvaihtoa eli tilannetta, jossa viranomaisen hallussa olevaa dataa tarjotaan toisen viranomaisen käyttöön. 

Julkishallinnon organisaatioiden tulee datanhallinta-asetuksen osalta huolehtia seuraavista:

1. Tunnista, kuuluuko organisaatiosi datanhallinta-asetuksen soveltamisalaan.

Datanhallinta-asetuksen soveltamisalaan kuuluvat julkisen sektorin elimet, jotka ovat valtion viranomaisia, alue- tai paikallisviranomaisia, julkisoikeudellisia laitoksia tai yhden tai useamman tällaisen viranomaisen tai julkisoikeudellisen laitoksen muodostamia yhteenliittymiä (ks. Datanhallinta-asetus 2 artikla 17 alakohta).

Julkiset yritykset eivät ole asetuksessa tarkoitettuja julkisen sektorin elimiä.

2. Tunnista, millaista dataa datanhallinta-asetus koskee.

Datanhallinta-asetus koskee seuraavin perustein suojattuja dataluokkia:

  • kaupallinen luottamuksellisuus, mukaan lukien yritys-, ammatti- ja yhtiösalaisuus;
  • tilastollinen luottamuksellisuus;
  • kolmansien osapuolten teollis- ja tekijänoikeuksien suoja; taikka
  • henkilötietojen suoja sikäli kuin kyseiset tiedot eivät kuulu direktiivin (EU) 2019/1024 soveltamisalaan

Huomaa, että seuraavat dataluokat eivät kuulu datanhallinta-asetuksen piiriin:

  • julkisten yritysten hallussa oleva data;
  • data, jota julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajat, niiden tytäryhteisöt ja muut elimet ja näiden tytäryhteisöt tarvitsevat julkisesta yleisradiotoiminnasta muodostuvan tehtävänsä suorittamiseen ja joka on niiden hallussa;
  • kulttuuri- ja oppilaitosten hallussa oleva data;
  • julkisen sektorin elinten hallussa oleva data, joka on suojattu yleiseen turvallisuuteen, puolustukseen tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä; taikka
  • data, jonka antaminen saataville ei kuulu kyseisen julkisen sektorin elimen julkiseen tehtävään, joka määritellään kyseisen jäsenvaltion lainsäädännössä tai muissa sitovissa säännöissä tai, jos tällaisia sääntöjä ei ole, asianomaisen jäsenvaltion yleisen hallintokäytännön mukaisesti, edellyttäen, että julkiset tehtävät ovat avoimia ja niitä valvotaan.

3. Kuvaile Suojattudata-palveluun organisaatiosi tietoaineistot, jotka kuuluvat datanhallinta-asetuksen piiriin.

  • Tietoaineistoa kuvaileva tieto, ml. datan tallennusmuoto ja koko
  • Tietoaineiston sijaintitieto
  • Uudelleenkäytön ehdot ja edellytykset, ml. tiedot mahdollisista maksuista ja niiden perusteista
  • Mistä ja miten uudelleenkäyttölupaa voi hakea

Datanhallinta-asetus siis velvoittaa, että julkisen sektorin elinten tulee kertoa kansallisessa keskitetyssä tietopisteessä (Suomi.fi-suojattudata), miten ja millä ehdoilla kyseisen organisaation hallussa olevaan ja tämän asetuksen piiriin kuuluvaan tietoon pääsee käsiksi

Avoindata Note icon

Suomi.fi-suojattudata

Suojattudata-palvelu on  eri julkishallinnon organisaatioiden tietoaineistoja kuvaava kansallinen keskitetty tietopiste, josta voi tehdä hakuja ja joka sisältää yhteenvedon kaikista datanhallinta-asetuksen piiriin kuuluvista tietoaineistoista. Palvelusta löytyy kuvaukset saatavilla olevasta viranomaisdatasta, mukaan lukien datan tallennusmuoto ja koko sekä sen uudelleenkäyttöä koskevat ehdot. Palvelun kehityksestä vastaa Digi- ja väestötietovirasto.

Suomessa suojatun datan uudelleenkäytön tuesta vastaa Tilastokeskus. Voit lukea lisää Tilastokeskuksen roolista heidän verkkosivuiltaan.

Datanhallinta-asetus on itsessään sitova, ja sitä tulee soveltaa kaikilta osiltaan kaikkialla EU:ssa. Asetusta sovelletaan 24. syyskuuta 2023 alkaen.

Tutustu tarkemmin:

Laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä (toisiolaki)

Sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä on säädetty erillinen laki (ns. toisiolaki, 552/2019). Toisiolain tavoitteena on mahdollistaa sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnassa sekä sosiaali- ja terveysalan ohjaus-, valvonta-, tutkimus- ja tilastotarkoituksessa tallennettujen henkilötietojen tehokas ja tietoturvallinen käsittely. Lisäksi tavoitteena on turvata yksilön luottamuksensuoja sekä oikeudet ja vapaudet henkilötietoja käsiteltäessä. Sosiaali- ja terveystietojen toissijainen käyttö (toisiokäyttö) tarkoittaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnassa syntyneitä asiakas- ja rekisteritietoja käytetään muussa kuin siinä ensisijaisessa käyttötarkoituksessa, jonka vuoksi ne on alun perin tallennettu.

Toisiolain perusteella on perustettu Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen, Findata. Tietolupaviranomainen myöntää tietoluvat silloin, kun tietoja tarvitaan usealta eri rekisterinpitäjältä, tai jos tarvitaan Kanta-palveluihin tallennettuja tietoja tai yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunjärjestäjän rekisteritietoja. Findata tarjoaa rekisterinpitäjille eli aineistojen hallitsijoille neuvontapalvelua, tukea aineistokuvausten laadintaan, anonymisointipalvelua sekä lupien käsittelypalvelua rekisterinpitäjän puolesta. Lähde ja lisätietoja STM:n verkkosivuilta.

Arkistolaki

Arkistolaissa (831/1994) säädetään arkistotoimesta ja sen järjestämisestä sekä arkistonmuodostajien velvollisuuksista. Arkistotoimi on osa tiedon elinkaaren hallintaa ja tiedonhallinnassa on tarvittaessa otettava huomioon arkistoinnin tarpeet. Arkistolaissa säädetään tarkemmin myös asiakirjojen laatimisesta, säilyttämisestä ja käytöstä.

Lakia sovelletaan varsin laajasti erilaisiin julkisen hallinnon toimijoihin, joita kutsutaan arkistolaissa arkistonmuodostajiksi. Arkistonmuodostajan on määrättävä, miten sen arkistotoimen suunnittelu, vastuu ja käytännön hoito järjestetään. Arkistotoimen vaatimukset on otettava huomioon arkistonmuodostajan tieto- ja asiakirjahallinnossa.

Arkistonmuodostajan on määrättävä tehtävien hoidon tuloksena kertyvien asiakirjojen säilytysajat ja -tavat sekä ylläpidettävä niistä arkistonmuodostussuunnitelmaa. Kansallisarkisto määrää, mitkä asiakirjat ja asiakirjoihin liittyvät tiedot on säilytettävä pysyvästi.

Tutustu tarkemmin:

Tiedon jakamisen velvoitteita

Tässä osiossa kuvataan tiiviisti keskeisiä julkisen hallinnon tiedon jakamiseen liittyviä velvoitteita Suomessa.

Yleislainsäädäntö

Yleislainsäädäntö sisältää tiettyä toimintaa, kuten tiedon jakamista, koskevia yleisiä säännöksiä, joita tarkennetaan erityislainsäädännöllä. 

Direktiivi avoimesta datasta ja julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäytöstä

Avoimen datan direktiivi (EU) 2019/1024 on EU:n antama säädös, jonka tarkoituksena on edistää julkisen sektorin hallussa olevan tiedon uudelleenkäyttöä kaupallisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Direktiivissä on kyse tietojen uudelleenkäytön käytännöistä ja menettelyistä, kuten asiakirjoista perittävistä maksuista ja uudelleenkäytön lisensseistä. Direktiivi perustuu asiakirjojen saatavuutta koskevaan kansalliseen sääntelyyn, eikä vaikuta siihen. Näin ollen direktiivi ei tarkoita poikkeuksia tai muutoksia siihen, mitä kansallisesti on säädetty viranomaisten asiakirjojen julkisuudesta tai salassapidosta.

Avoimen datan direktiivi on kansallisesti pantu täytäntöön heinäkuussa 2021 (ks. HE 74/2021 vp). Viranomaisten osalta muutokset tehtiin tiedonhallintalakiin (L 710/2021) ja julkisuuslakiin (L 711/2021). Tärkein direktiiviä koskeva uusi sääntely sisältyy tiedonhallintalain 19 §:n 2 momenttiin sekä 24 a ja 24 b §:ään, ja julkisuuslain 34 §:ään.

Direktiivin pohjalta joulukuussa 2022 annetussa täytäntöönpanoasetuksessa Euroopan komissio on määritellyt ns. arvokkaat tietoaineistot. Arvokkaat tietoaineistot ovat direktiivin soveltamisalassa olevia, erityistä arvoa tuottavia asiakirjoja, joiden tulee olla saatavilla koneluettavassa muodossa, rajapintojen kautta ja maksutta 9. kesäkuuta 2024 mennessä. Voit lukea lisää arvokkaista tietoaineistoista toimintamallin vaiheesta 4.

Tutustu tarkemmin:

Yhteentoimiva Eurooppa-säädös (Interoperable Europe Act)

Komissio antoi 18.11.2022 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi toimenpiteistä julkisen sektorin yhteentoimivuuden korkean tason saavuttamiseksi unionissa (Yhteentoimiva Eurooppa -säädös, KOM/2022/720 lopullinen). Komission ehdotuksella on tarkoitus perustaa jäsennelty yhteentoimivuuden hallintorakenne sekä luoda EU:n julkiselle sektorille yhteinen yhteentoimivuusratkaisujen ekosysteemi. Paremmalla yhteentoimivuudella mahdollistetaan tehokkaampi ja tietoturvallisempi tiedonvaihto saumattomien, rajat ylittävien julkisten palvelujen tarjoamiseksi. Näin kehitetään EU:n sisämarkkinoiden toimintaa ja vahvistetaan perussopimuksiin sisältyvien oikeuksien toteutumista. 

Tutustu tarkemmin:

Erityislainsäädäntö

Erityislainsäädännöllä täsmennetään ja täydennetään yleislainsäädäntöä. Seuraavaksi on kuvattu tiedon jakamiseen liittyvää erityislainsäädäntöä, joka koskee paikka-, metsä- ja liikennetietoja.

Paikkatietoja koskeva lainsäädäntö ja INSPIRE-direktiivi

Vuonna 2007 annettiin EU:n INSPIRE-direktiivi (2007/2/EC), jonka tavoitteena on paikkatietojen käytön tehostaminen, viranomaisten yhteistyön lisääminen ja monipuolisten kansalaispalvelujen syntyminen. Suomessa INSPIRE-direktiivin toteuttamisesta on säädetty lailla paikkatietoinfrastruktuurista (421/2009) ja asetuksella paikkatietoinfrastruktuurista (725/2009).

Tutustu tarkemmin:

Metsätietoja koskeva lainsäädäntö

Vuonna 2018 metsätietolakiin (laki Suomen metsäkeskuksen metsätietojärjestelmästä) säädettiin EU:n ympäristödirektiivin johdosta muutos, jonka myötä valtaosa Metsäkeskuksen keräämästä aineistosta on sähköisessä muodossa avoimesti saatavilla.

Liikennetietoja koskeva lainsäädäntö ja ITS-direktiivi

Vuonna 2010 annettiin niin sanottu ITS-direktiivi (2010/40/EU), joka sisälsi tieliikenteen älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönottoa sekä tieliikenteen ja muiden liikennemuotojen rajapintoja koskevia sääntöjä. Delegoidut asetukset ovat tulleet voimaan asteittain vuodesta 2013 alkaen. ITS-direktiivin kansallisesta toimeenpanosta on laadittu oma selvityksensä (pdf).

Vuonna 2017 säädettiin laki liikenteen palveluista (320/2017), joka sisältää säännöksiä tietojen ja tietojärjestelmien yhteentoimivuudesta sekä ITS-direktiiviin liittyvien älykkäiden liikennejärjestelmien käyttöönotosta. 

Tutustu tarkemmin:

Tukimateriaalia aiheeseen

Tästä osiosta löydät tukimateriaalia vaiheen aiheisiin liittyen.

Koulutuksia englanniksi data.europa.eu:n sivuilla:

Koulutuksia eOppivan sivuilla: