Avoindata-palvelu

Avoindata-palvelu

Mitä on avoin data?

Avoin data on digitaalisessa muodossa olevaa koneluettavaa tietoa, jolla on avoin lisenssi. Lisenssin ansiosta data on kaikkien vapaasti käytettävissä mihin tahansa tarkoitukseen. Avoin data voi olla esimerkiksi väestötietoja, karttatietoja tai vaikkapa reaaliaikaista dataa bussien sijainneista. Voit selata palvelusta löytyviä avoimen datan tietoaineistoja täältä.

Miksi minun kannattaa käyttää Avoindata-palvelua? Miksi en vain tee omaa avoimen datan portaalia?

Valmiin portaalin käyttäminen säästää kuluja, jolloin rahat voi suunnata esimerkiksi datan avaamiseen, avoimen datan laadun kehittämiseen ja kehittäjäyhteisön aktivointiin portaalin kehittämisen sijaan. Avoindata-palvelun ideana on tarjota ilmaiseksi tällainen palvelu kaikkien ministeriöiden, kuntien, yhdistysten, yritysten ja yksityishenkilöiden käyttöön.

Avoindata-palvelussa julkaistu data saa myös kansainvälistä näkyvyyttä, sillä kaikki palvelussa oleva data siirretään myös Euroopan dataportaaliin.

Onko Suomen avoimella datalla kansainvälistä näkyvyyttä?

Euroopan dataportaali harvestoi kaiken Avoindatasta löytyvän datan, eli Suomi ja Avoindata saavat kansainvälistä näkyvyyttä sitä kautta. Lisäksi Avoindataa verrataan muiden maiden avoimen datan portaaleihin useissa eri vertailuissa joka vuosi, ja olemme pärjänneet vertailuissa hyvin.

Miten Avoindata-palvelua kehitetään?

Digi- ja väestötietovirasto kehittää palvelua käyttäjäkeskeisesti kokonaisketterän ohjelmistokehityksen menetelmällä.

Pyrimme aina kehittämään palvelua tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa. Ennen uusien toiminnallisuuksien tai parannusten toteutusta mietimme aina sitä, mitä hyötyjä käyttäjä toteutuksesta saisi, ja mitkä suunnitteilla olevista tehtävistä hyödyttävät käyttäjää eniten.

Päivitämme uudet ominaisuudet ja parannukset Avoindata-palveluun heti niiden valmistuttua. Palvelu siis todella kehittyy jatkuvasti.

Pysy ajan tasalla palvelun kehityksestä seuraamalla meitä Twitterissä @avoindatafi

Kuka palvelun tuottaa?

Avoindata on Digi- ja väestötietoviraston tuottama ja ylläpitämä palvelu.

Ketkä tuottavat palveluun dataa?

Kuka tahansa voi ladata palveluun avoimen datan tietoaineistoja. Suurin osa palvelusta löytyvistä tietoaineistoista on virastojen, kuntien ja muiden julkisen hallinnon organisaatioiden tuottamia. Myös erilaiset yritykset, yhdistykset sekä yksityishenkilöt voivat tuottaa avointa dataa ja jakaa sen Avoindata-palveluun. Voit selata palveluun dataa tuottavia organisaatioita täältä.

Kuka vastaa palvelun sisällöstä?

Tietoaineistoista, niiden päivittämisestä ja tietojen oikeellisuudesta vastaavat datan tuottajat.

Avoindata on Digi- ja väestötietoviraston tuottama palvelu. Palvelun ylläpitäjät huolehtivat muun muassa epäasiallisen sisällön poistamisesta, käyttöoppaasta ja sivuston toiminnallisuuksista. Voit antaa palautetta palvelusta yhteydenottolomakkeella.